OC-System
Skanska

OC-Systemiltä seinärakenteita Lippulaiva-kaupunkikeskukseen

OC-System vastasi Skanskan Lippulaiva-hankkeessa kauppojen varastotilojen, asukasvarastojen ja pysäköintihallin väliseinien asentamisesta ja toimituksesta. Lippulaiva on Espoonlahdella sijaitseva kaupunkikeskus, jossa on muun muassa ravintoloita, liikkeitä, päiväkoti ja kirjasto.

– Lippulaiva on ollut meille laaja ja monipuolinen projekti, ja siinä suhteessa hyvin mielenkiintoinen. Teemme ja asennamme rakenteet aina joustavasti asiakkaan vaatimusten mukaan. Tässä hankkeessa väliseinät massaräätälöitiin kohteeseen sopiviksi. Käytimme sekä umpinaisia kasettielementtiseiniä että verkkoseiniä ja niiden yhdistelmiä ja rakensimme niistä isoja kokonaisuuksia, toimitusjohtaja Riku Räisänen sanoo.

Projekti oli mittava ja siinä päästiin tekemään myös tuotekehitystä 

– Käytimme projektissa uutta rakennetta, jollaista emme ole tehneet aiemmin. Kasettirakennetta on käytetty erilaisissa malleissa, mutta tällä mallilla se on uutta, OC-Systemin hallituksen puheenjohtaja Pauli Räisänen kertoo. 

Asukasvarastoihin asennettiin umpinaisia seinärakenteita. Näin varastokoppeihin ei näy sisälle, kuten häkkivarastoissa. Näin varastot eivät ole houkutteleva kohde varkaille.  

– Projekti oli meille pitkäaikainen, haastava ja mielenkiintoinen, Pauli Räisänen summaa. 

– Urakka laajeni hankkeen edetessä, kun uusia tarpeita huomattiin. Olemme kuitenkin pystyneet vastaamaan tilaus- ja aikataulumuutoksiin joustavasti ja hyvässä yhteistyössä Skanskan kanssa, Riku Räisänen lisää. 

Lue aiheesta myös Industry Radar -lehdestä: https://issuu.com/branschaktuelltsverigeab/docs/industryradar_1_2022_issuu/1