OC-System

Tuore projektipäällikkö palvelee vankalla teollisuuden toimialakokemuksella

Helmikuussa OC-Systemillä aloittanut projektipäällikkö Teemu Koljonen tuntee olevansa oikeassa paikassa. Teollisen alan kokemusta omaava insinööri kehottaa olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Teemu Koljosen työhön projektipäällikkönä kuuluu asiakaspalvelua ja myyntiä. Hän vierastaa kuitenkin hieman myynti-sanan käyttöä. Sen sijaan tärkeintä on lähteä liikkeelle asiakkaan tarpeiden kuuntelemisesta. 

Koljosella ei ole syvempää myynnin koulutusta, mutta vahva toimialatuntemus antaa hänelle taidon tunnistaa asiakkaiden tarpeet ja kyvyn kuunnella. Hänellä on laaja teollinen kokemus erityisesti muovi- ja koneteollisuuden parista. 

Vahvuutena tarpeiden tunnistaminen

Konetekniikan ja bio- ja kiertotalouden insinöörin vahvuuksiin kuuluu muun muassa teollisen toimintaympäristön suojaaminen. 

– Teolliset toimijat eivät aina huomaa, mitä kaikkea olisi mahdollista parantaa. Minulla on laaja kokemuspohja teollisella alalla toimimisesta, joten tunnistan asiakkaan tarpeita hyvin, Koljonen kertoo. 

Entistä turvallisemman ja viihtyisämmän työympäristön luominen kannustaa häntä työssään. 

– Yhteiset päämäärät asiakkaiden kanssa tekevät työstä mielenkiintoista ja haasteellista. Projektien mennessä hyvin onnistumisen tunne palkitsee kaikki työn osapuolet.

– Olen nyt ihan uuden äärellä. Projektipäällikön työ kasaa yhteen kaiken, mitä olen oppinut aiemmissa työpaikoissani, hän tiivistää.

Koljonen työskentelee Lean-ajattelumallin mukaan. Itsensä johtaminen oikeilla työkaluilla on hionut työmenetelmät täsmällisiksi ja järjestelmällisiksi. Se, mikä aloitetaan, saadaan myös päätökseen.  

Opiskelu ja työ ovat vieneet Joensuusta kotoisin olevaa Koljosta ympäri Suomea. Nyt hän on nauttinut paluusta Itä-Suomeen. Luonnossa liikkuminen on miehelle tärkeää. Hänen vapaa-aikansa kuluu kalastaen ja metsästäen oman koiran kanssa. 

Oikeassa paikassa

Koljonen on tyytyväinen OC-Systemiin ja saamaansa lämpimään vastaanottoon. 

– Olen saamaani vastaanottoon mahdottoman tyytyväinen. Olen ollut mukana monenlaisissa projekteissa monella eri alalla. Tämä paikka menee kaikista työpaikoistani kärkisijoille. Päivä päivältä on vahvistunut tunne, että olen oikeassa paikassa, hän hymyilee. 

Uusi projektipäällikkö toivoo, että asiakkaat ovat häneen yhteydessä matalalla kynnyksellä. 

Tuotekehitystä eri aloille

Insinöörillä on kokemusta teollisesta alasta työsuojelun näkökulmasta ja hän on innoissaan työpaikasta yrityksessä, joka tarjoaa ratkaisuja työturvallisuuden parantamiseen alansa kärjessä. 

– Onneksi teolliset toimijat ymmärtävät nykyisin työympäristöjen suojauksen tärkeyden, Koljonen toteaa. 

Alan toimintaympäristössä on haasteita, joihin projektipäällikkö vastaa mielellään. Tiukkeneviin työnsuojelun määräyksiin vastataan asiakas edellä, kustannustehokkaasti. 

Yksi uuden työtehtävän haasteista on myös tuotekehitys. Koljosen mielessä on erityisesti OC-Systemin tuotteiden vieminen kemianteollisuuteen. Tuotteet eivät lisää juurikaan kohteen palokuormaa. Niitä voisi kehittää niin, että esimerkiksi tuotantoprosesseista aiheutuvat kaasuuntuvat ja muut altistavat aineet pysyisivät niitä eristävien rakenteiden sisällä. Silloin työntekijät eivät altistuisi niin vahvasti kemikaaleille. Työskentelytilat olisivat paitsi vähemmän kuormittavia, myös viihtyisämpiä. 

– Voimme tuoda uudenlaisia ratkaisuja eri aloille. Uusilla tuotteilla saadaan työympäristö turvalliseksi ja viihtyisäksi kaikkien kannalta, tiivistää Koljonen.

OC-Systemillä helmikuussa aloittanut projektipäällikkö Teemu Koljonen palvelee Lean-asenteella ja vankalla teollisuuden toimialakokemuksella asiakkaan tarpeita kuunnellen. Erityisen innoissaan hän on päästessään tarjoamaan ratkaisuja työturvallisuuden parantamiseen alansa kärjessä. Luonnossa liikkuminen on miehelle tärkeää. Hänen vapaa-aikansa kuluu mm. kalastuksen merkeissä oman koiran kanssa.