OC-System

Petri Boman OC-Systemin myyntipäälliköksi. Entisellä yrittäjällä on vankka kokemus rakennusteollisuudesta

Paras myyjä lienee sellainen, joka osaa auttaa asiakasta niin, että ostopäätös on pikemminkin sijoitus tietäen tuottoa, ajansäästöä ja esimerkiksi työturvallisuutta kuin rahanmenoa. Tässä meillä on juuri sellainen. OC-Systemin myyntipäällikkönä aloittanut Petri Boman on työskennellyt aiemmin sekä asiakkaan roolissa että asiakkaille vaativia siirtoseinäratkaisuja ja muita tilanjakotuotteita tarjoavana yrittäjänä, ja tuntee hyvin erityisesti rakennusteollisuuden haasteet ja vaatimukset.

– Uskon, että aikaisempi kokemukseni rakennusteollisuudesta, muun muassa äänieristysseinien parista ja erilaisten tilanjakotuotteiden suunnittelusta, tuo hyötyä OC-Systemille ja sen nykyisille ja tuleville asiakkaille. Yrittäjän tausta on tuonut näkemystä asioiden hoitoon monesta eri näkökulmasta. Myös laaja kontaktiverkosto on varmasti avuksi. Uudessa tehtävässä itselleni kiinnostavia haasteita tarjoaa myös metsä- ja konepajateollisuus, joissa OC-System on vahvasti mukana, Boman sanoo.

Jo aiemmin yhteistyötä OC-Systemin kanssa

OC-Systemin kanssa Bomanilla on vuosien varrella ollut säännöllistä yhteydenpitoa. Esimerkiksi vuonna 2018 suunniteltiin yhteistyössä äänimittauslaboratorio yritysten erityyppisten rakennusosien ilmaääneneristävyyden testaamiseksi. Laboratorion jatkokäyttöä pohdittiin viime syksynä – juuri kun OC-Systemillä etsittiin tiimiin vahvistusta. Sattumoisin myös Bomanilla oli höyläämön projekti Stora Ensolla juuri saatu maaliin, joten tulevan vuoden rekrytointi sattui sopivaan hetkeen.

Koulutukseltaan Boman on puuseppä. Lisäksi hänellä on sekä kaupallisen alan että työteknikkokoulutusta ja saha-alankin opintoja. Uran alkuvaiheessa hän toimi rakennusliikkeessä eristeasentajana. Myöhemmin kokemusta on karttunut sekä puusepän että tuotantopäällikön töistä tilanjakotuotteita valmistaneessa Joroisten Taiteovi Oy:ssä, jonka yrittäjäksi Boman vaimoineen siirtyi vuonna 2016 aina vuoteen 2022, jolloin pariskunta lopetti yritystoiminnan koronan tuomien haasteiden vuoksi. Sitä ennen, vuosina 2005–2007, Boman toimi Stora Ensolla jatkojalostuslinjan operaattorina, samoin yrityksensä alasajon jälkeen 2022, jolloin työnkuvaan liittyi myös tuotannon tehostamisratkaisujen suunnittelu.

– Keskityimme omassa yrityksessämme rakennusteollisuuteen aika isolla panoksella. Noin 80 prosenttia asiakkaistamme oli rakennusteollisuutta ja loput 20 prosenttia yksityisiä kuluttaja-asiakkaita. Loppuvuodet toimimme sisärakentamisen ratkaisuja toimittavan Inlookin kanssa yhteistyössä, Boman sanoo.

– Sitten tuli surullisenkuuluisa korona ja materiaalikustannukset nousivat. Meillä oli muutamia isoja projekteja pahimpaan aikaan esimerkiksi isoihin koulukohteisiin liittyen, jotka tyssäsivät kuin seinään tai kannattavuus oli plus-miinus-nolla. Päätimme vaimon kanssa ajaa firman alas ja pidettiin kesälomat. Se teki oikeastaan hyvää. Hoidimme ensin velvoitteet sen hetkisillä resursseillamme ja vietimme sitten kokonaisen kuukauden perheen kanssa kotona lomaillen ja Kolilla lepäillen, Boman sanoo.

Yrityksen alasajosta seurasi paljon hyvääkin

Onnenkantamoisia sattui vastaan juuri loman kynnyksellä, kun entinen esihenkilö tuli vastaan kaupan maitohyllyllä ja kertoi avoimesta työpaikasta. Boman työllistyi jo heinäkuussa Stora Ensolle pidettyään ensin lomansa, ja tällä kertaa vapaa-ajallakin ehti tehdä muutakin kuin yrittäjänä ollessa. Vapaa-ajasta ei ole tarvinnut tinkiä perheen kustannuksella OC-Systemilläkään.

OC-Systemin myyntipäällikön Petri Bomanin vapaa-aika kuluu lasten harrastusten parissa. Jokapäiväisestä kuntovalmennuksesta huolehtivat myös perheen kaksi Jackrussellinterrieriä.

– 11-vuotias poikani pelaa jääkiekkoa maalivahtina ja itse valmennan U12-ikäryhmän maalivahteja omissa treeneissään, ja olen vielä seuran juniorimaalivahtien treeneissäkin mukana nuorempien kanssa. Harrastelen myös kaukalopalloa, ja jos vielä aikaa on jäänyt, olen hoitanut Varkaus Racing Team ry:n varapuheenjohtajan tehtävää. Kesäisin olen usein kuljettajan roolissa 8-vuotiaan tyttäremme jalkapalloharrastuksessa ja kiertelemme pojan pesäpallopeleissä. Lisäksi käymme kalastamassa ja veneilemässä vaimon kanssa aina kun ehdimme, Boman hymyilee.

Tuoreen osaajavahvistuksen myötä OC-Systemiltä on luvassa uutta tarjontaa ja muuntojoustavia tilanjakamiseen suunnattuja ratkaisuja vielä tämän kevään aikana erityisesti toimistoihin, työtiloihin ja koulurakentamiseen.

Ota yhteyttä!